Laskuvarjohyppyjä

Hyppäänkö mä muka laskuvarjolla? Tuskinpa vain! Mutta ystäväni hyppäsi. Luullakseni ainakin yksi lapsistani on hypännyt benjihypyn enkä mä oikeastaan halua edes tietää onko se totta ja onko heistä useampikin tehnyt sen.

Nuorempana olin hitusen yllytyshullu ja olisin jopa voinut suostuakin moisiin temppuihin. Tällä iällä on jo sen verran järkeäkin päässä, että mun hauraalla kropalla jätän jo ihan suosiolla väliin moiset hurvittelut! Voin haastaa korkean paikan kammoani turvallisesti valjaissa kiipeillen tai seikkaillen hyvässä seurassa tunturien rakkamaastoissa tai pienillä riippusilloilla.

Välillä on hyvä haastaa omia mukavuuden rajoja, sillä muutoksia elämässä saa vai muuttamalla jotain. Jos toimimme aina samalla tavalla, myös tulokset ovat entisen tapaiset.

Meillä jokaisella on tai ainakin olisi ihanaa, että jokaisella olisi, omat unelmat ja tavoitteet elämässä. Haastamalla omia rajojamme, matkaamme kohti unelmiamme.

On tärkeää muistaa ja tarkistaakin välillä, että teemme omaa matkaamme emmekä vahingossa jonkun muun matkaa.

Oli upeaa kuulla ja nähdä ystävän matkaa laskuvarjohyppääjäksi. Hän onnostui valtavan suuressa asiassa, todella hienoa! Se ei kuitenkaan tarkoita, että munkin pitää hypätä! Mulla on mun tie kuljettavana ja mun haasteet kohdattavana. Voimme hyvin olla ylpeitä ystäviemme saavutuksista, vaikka oma polkumme onkin muualla. Toisen onnistuminen ei ole toiselta pois! Tehdään omia ratkaisujamme ja omia reviirin laajennuksia ja onnistutaan kukin tavallamme ❤️

Mä oon nyt sairaslomalla enimmäkseen kotosalla ja jo kovasti odotan kevättä, että mitähän kaikkea uutta mä sitten keksikään, kun jalat taas toimii! Pois alta risut ja männyn kävyt: pian täältä tulee supermummi ❤️ Siihen asti mä onnistun rauhoittumisessa, pysähtymisessä, hetkessä olemisessa. Ei oo muuten mun reviiriä, vaiks tahtoisin olevan, nyt laajennetaan!

Onnistumisterkuin Maarit ❤️