Minä valmentajana, ihana fiilis tästä ❤️
Tämä valmennusasia on pyörinyt mielessäni jo aika pitkään. Kouluttajataustalla olen sellaista jo kaipaillut. Nyt keväällä alkoivat palaset loksahdella paikalleen ja sattuipa sitten tapaus, joka irrotti kielenkannat, tuli raja vastaan hiljaisuudelle. Nyt on aika nostaa kissa pöydälle ja puhua asioista asioiden nimillä, julkisesti.
Mulle on kuitenkin tärkeää puhua kauniisti ja lempeästi, toisia kunnioittaen, vaikeistakin asioista. Syyttely ei auta ketään eikä tuo muutosta mihinkään. Korkeintaan sillä kerää pahaa oloa ihan itselleen.
Oleellista puhumisessa on muutoksen tarve.
Mulle on tässä vuosikymmenien aikana sattunut ja tapahtunut liki kaikki mahdollinen paska jollain tavalla. Hengissä oon kyllä, mutta aika rikki ja pieninä siruina oon useinkin ollut, nyt jo eheämmäksi kasattu. Paskafiilikset, pelot ja kauhut, paniikkireaktiot, vetäytyminen, raivo, kiukku ja viha, hämmennys, ihmetys ja epäluottamus ovat siis tulleet aivan liian tutuiksi.
Rakensin jo aika pienenä itselleni ihan oman maailman, dissosiaatio-oireeksi sitä hienosti kutsutaan. Mut se maailma on pelastanut monista pahoista hetkistä ja niiden pitkäaikaisista seurauksista. Sinne oon paennut vielä aikuisenakin turvaan tiukan paikan tullen ja siellä se on tallessa syvällä mielen syövereissä saatavilla, jos hätä joskus tulee.
Nyt voin jo onnekseni sanoa "jos". Olen oppinut toimimaan toisin ihan täällä ihmisten maailmassa, olen oppinut pitämään puoliani ja kiinni omasta elämästäni. Olen oppinut arvostamaan itseäni ja omaa oikeuttani elää hyvää, haluamaani elämää. Enää kukaan ulkopuolinen ei juurikaan kykene heilauttamaan tasapainoani. Tai heilauttamaan kyllä pystyy, jos pääsee yllättämään, mutta eipä aikaakaan, kun palaset on kasassa ja selviytymisohjelma tehtynä ja jo toteutukseen menossa.
Mä elän! Mun elämää!
Kevään iso keikaus toi mut tähän pisteeseen, että nyt tätä sulle kirjoitan.
Mun valmennukset on tehty tukemaan just sua, joka oot jäänyt jollain tavalla elämän jyrän alle ja ehkäpä jumiinkin sinne ja oot nyt tullut siihen kohtaan, jossa et enää halua olla siellä alla vaan halu nousta on tullut vahvemmaksi ja apukäsiä kaipailet.
Tuu mun kanssa matkalle sun omaan hyvään ja arvokkaaseen elämään, just sellaiseen sun näköiseen. Mä oon jo saanut kiinni omastani ja oon mielelläni sulle rinnallakulkija ja opastaja.
Vielä tämän kuun puolella saat maistiaisia mitä tuleman pitää ja pikapuoliin maistiaisten jälkeen myös verkkokaupassa tapahtuu.
Toivoa on aina ja yhdessä saadaan valo tunnelin päähän, joten tsemppiä ja jaksamista sulle just tähän hetkeen <3 Oot hyvä ja arvokas lähimmäinen, sinäkin <3
Kuvassa yksi mun unelma aika liki toteutumassa eli grillimajan remontti liki valmis, testikäyttö meneillään, pitäähän ne maistiaiset saada, unelmistakin <3
- Maarit
