Muutos, jota en toivonut

Mun elämässä manifestoinnilla ja tulevaisuuteen positiivisesti suhtautumisella on iso osuus ja itse asiassa koen näin eläen saavuttavani enemmän hyviä päiviä ja aikoja ja sellaista arvojeni mukaista elämää, jota haluankin elää.

Siitä huolimatta, elämä haastaa välillä, isostikin. Toki silloinkin voin positiivisella ajattelullani vaikuttaa omaan olotilaani paljonkin, mutta haasteita se ei täysin poista.

Taisinkin jo aiemmin kertoa päätyneeni lonkkaleikkausjonoon. Kävin alkukesällä lääkärissä muista syistä ja sainkin tuon diagnoosin. Mulle se tuli ihan puun takaa. Viikon sulattelun jälkeen tajusin, että täähän onkin hyvä juttu, koska se on hoidettavissa.

Tänään oon kärvistellyt sen ajatuksen kanssa, (soitin sairaalaan) että leikkausjono on pitkä ja kuntoni huononee siihen nähden aivan liian vauhdilla.

Vaan kylläpä kai se tässäkin on niin, että oma itse on hoidettava kuntoon ensin, jotta voin olla avuksi muille.

On vaan tosi kurjaa jäädä pois kivasta työstä tooosi pitkäksi aikaa, mutta niinhän siinä joka tapauksessa käy. Nyt jo työpäivät syövät paljon voimavarojani ja muu elämä jää elämättä, puhumattakaan, että kotihommat jää kokonaan tekemättä.

Ehkäpä mä vielä joku päivä pystyn hyvillä mielin jäämään kotiin ja koitan elellä rauhallisemmin kipujeni kanssa. Ja ehkä mä pääsen hoidettavaksikin peruutuspaikalle hyvinkin pian. Aina kannattaa toivoa ❤️

Viimeistään ens kesäks mulla pitäis olla toimivat jalat taas ja saan palata ihanaan työhöni ja harrastukseeni -kesäteatteriin siis, ja muutenkin ihmisten ilmoille.

Terveisin ihan hitusen kärsimätön potilas

-Maarit

P.S. Odottelu ei kuulu mun vahvuuksiin ❤️ ehkä oot huomannutkin jo..?