Uupumuksen kurimus

Meillä tuntuu olevan hurjan paljon kaikenlaisia pakkoja ja velvollisuuksia. Aina on vähän kiire ja joutuu säätämään, että ehtii kaiken. Kuulostaako liiankin tutulta?

Ihmekös tuo, jos kaiken kiireen ja suorittamisen keskellä voimavarat alkaa hiipua.

Ensi askel uupumuksen kierteeseen on siinä, kun keho koittaa kertoa, että höllää vähän, mutta me, hyvinä suorittajana, vaiennetaan se ja jatketaan yhä uudelleen ja uudelleen vanhaan malliin.

Osalle herätys tulee vasta, kun kävelee päin seinää ja huomaa voimien olevan kokonaan loppu. Joku tajuaa jo hiukan aiemmin ja suostuu lopulta hölläämään tahtia.

Hoidat sitten sun uupumista millä keinolla tahansa, pohjalla on kuitenkin tarve levolle, riittävälle levolle, sulle sopivalle levolle. Meille suorittajille levon hyväksyminen on monesti vaikeaa, koska silloin 'ei tee mitään hyödyllistä eli ei ole minkään arvoinen'. Totta tämä ei tietenkään ole.

Kun uuvut, tarvitset lepoa ja toivottavasti saat levätä hyvillä mielin, tarpeeseen, ilman omia tai ympäristön moitteita.

Kun olet ihan loppuun palanut, kokonaan uupunut, sun ei pitäisi tarvita mitään! Irti päästäminen on lopulta ainoa tie toipumiseen!

Levosta alkaa pikkuhiljaa nousu takaisin elämään.

Voimia sulle tälle matkalle ❤️

Ole, lepää ja ala touhuta vasta, kun touhu ei tipauta sua saman tien takaisin pohjalle. Muista pienen pienet askeleet. Ne kantaa tällä matkalla eniten ❤️

-Rakkaudella, halauksin

Maarit