Vaiherikas talvi

Onpas ollut kumma talvi!

Välillä on oikeastikin ollut talvista, lunta ja pakkasta, tuiskua ja tuiverrusta, järven jäätymistä, teiden ja pihojen aurausta, toppahaalareita, lämpimiä pipoja, jne...

Välillä taas ollaan menty toista äärilaitaa vesisateessa ja syysmyrskyissä, viettävässä sohjossa, sulavilla teillä, joista lopulta jo on pilkistänyt hiekka tai asfaltti.

Pilvisyyttä on piisannut, selkeinä aikoina ovat loimunneet upeat revontulet Hämeessäkin.

Tuntuu, että koko elämä on mennyt mukana tuossa samassa hullunmyllyssä.

Paljon on sattunut ja tapahtunut. Paljon on ollut pelissä järkeä ja tunteita, pelkoa ja intoa, kauhua ja riemua ja lopulta ihania oivalluksia, joista on seurannut se, että jälleen kerran oon saavuttanut elämääni tasapainon, huolimatta tämän hetken fyysisistä haasteista lonkkaleikkausjonossa.

Näin se on elämässä kuten säässäkin, ennakoimattomia asioita ilmaantuu ja niiden mukana on muututtava, jos haluaa pysyä mukana elämän kulussa.

Joskus muutos on helppoa, useimmiten ei ole.

Itselleni on ollut todella vaikeaa hyväksyä se, etten nyt pärjää ilman apua, että kroppa pettää alta enkä voi sille mitään. Leikkauksen jälkeen tilanne on toivottavasti toinen, mutta juuri nyt on vain hyväksyttävä, että mä en ole kovinkaan toimintakykyinen ja tällä se on eteenpäin porskutettava.

Saikku jatkuu.

Voimahalauksin,

tuesta kiittäen Maarit